En ole koskaan ollut mikään koira ihminen. Lapsena oikeastaan taisin pelätä hiukan koiria, mitä isompi ja kovempi haukkumaan niin sitä enemmän halusin kauvemmas koirista.Kotona meillä ei ole koiraa koskaan ollut. Naapurissa ja kummien luona koiriaa on tullut rapsutettua ja ihmeteltyä. Kuitenkin turvallisen etäältä.
Nyt olen pikkuhiljaa voittanut koirapelkoni, kun niitä harvase päivä tulee lenkeilläkin vastaan ja lähes jokatoisella ystävällä on koiria. Jä tässä talven aikana sain yhden tärkeän ystävän lähemmäksi savosta, ja hänellä on myös koira.
Tämän koiran kanssa olen tehnyt tuttavuutta nyt kevään ajan, ollaan jo ihan kavereita. Ja tuo koira on vaan jotenkin äärettömän hurmaava, eikä räksytä turhia.
Ja kuinkas ollakkaan sain/saimme tuon ihanaakin ihanemman tyttö-koira Jaden kylään viikonlopuksi.
Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa, lenkkeiltiin tyttöjen kesken ja välillä otettiin A mukaan. Sitten köllöteltiin sohvalla ja rapsutuksia Jade taisi viikonlopun aikana saada lukuisia. Leikittiin vähän krokotiilillä. Pari kertaa Jade ilmoitti aamuyöstä hesarin tulleen postiluukusta, mutta rauhoittui samantien kun sai taas vähän lisää rapsutuksia. Muutamaan kertaan Jade kaivautui vaatekaappini alimmalle hyllylle peränurkkaan ja tyhjensi hyllyn muista tavaroista. Taitaa se olla neidin tapa :D Ne ajat jotka Jade oli yksin, oli hän ollut ihan nätisti.
Sunnuntaina kun palautimme koirulin omistajalleen oli ihmeen hiljaista kotosalla, molemmat kyllä menetimme sydämmen täysin tuolla söpölle neidille.
Onneksi kuulin vähän jo että olimme ihan hyviä koirahoitajia, jotta saatamme toistekkin tuon neidin meille saada hoitoon :)
Aavistuksen pieni ajatus on tullut myös oman koiran hankkimiselle. muttamutta..ei viellä ainakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti