Mikä kumma siinä on että ihmisistä tulee täällä Helsingissä niin pirun sulkeutuneita, epäkohteliaita, hiljaisia, välinpitämättömiä ja todellisuudesta vieraantuneita??
Otetaan esimerkiksi tämä ihanan kamala julkinen liikenne ja bussimatkustaminen kehä ykkösen tuntumassa.
Bussikatoksessa tai sen lähettyvillä haetaan semmoinen paikka ettei toiset odottajat ole ainakaan 1,5metriä lähempänä, jos katoksessa ei ole tilaa niin jäädään odottamaan ulkopuolelle, vaikka sataisi kaatamalla vettä. Kommunikointia ei tapahdu yhtään eikä minkäänlaista katsekontaktia luoda, ehkä juuri ja juuri katsotaan bussikatoksen aikataulu näyttöä.
Bussiin noustessa harvat tervehtii kuskia ja ne harvat jotka tervehtii saavat vielä harvemmin vastineen. Yleensä bussikuski luo hämmentyneen ja säikähtäneen ilmeen takaisin. Jos on ymmärtänyt koko tervehtimistä.
Istumapaikka haetaan mahdollisuuksien mukaan niin ettei kukaan istuisi vieressä, tai jäädään seisomaan keskikohtaan vaikka puolet penkeistä olisivat tyhjinä. Siinä tapauksessa jos on ruuhka-aikaan liikenteessä, JOUTUU ISTUMAAN jonkun kanssa matkustajan viereen.(Tässä kohtaa jo bussinkuljettaja saattaa kuuluttaa että tiivistäkää, koska suurin osa jää seisomaan keskikohtaan vaikka istumapaikkoja on tyhjillään)
Sitten siihen ihanan kamalaan kokemukseen, kun joudut valitsemaan tavallisista kanssamatkustajista jonkun jonka viereen istut ja talvitakit joutuvat kosketuksiin...Tässä operaatiossa ei ainakaan luoda katsekontaktia tai saatika puhuta.
Jos oletkin sattumoisin joutunut ikkunanviereen ja viereiselle paikalle on tullut joku ihminen. Koittaa itsensä ylittämisen operaatio.. Täytyisi kurkottaa painamaan STOP painiketta ja ilmoittamaan vielä jollain keinolla vieruskaverille että itse aikoo jäädä seuraavalla pysäkillä pois. Huh, kyllä nyt tässä vaiheessa yleensä ihmisillä jo SOIJAA PUKKAA! :D
Kohdalleni on sattunut useita kertoja tämä tilanne, niin että itse istun käytävän puolella, siinä sitten vieruskaveri kurkottaa nappulaan ja alkaa touhuilemaan siihen malliin että haluaisi liikkua, hiukan ehkä tönäisee.. MIKÄ ***** siinä on ettei voi avata suutaan ja ilmoittaa kohteliaasti että voisitko väistää?? Tekisi mieli huutaa perään että veikö kissa kielen?
Ne kerrat kun toinen on kohteliaasti pyytänyt väistämään ja vielä kiittänyt mennessään on harvinaisuus.
Saatika ne kerrat kun on aloitettu keskustelemaan spontaanisti vaikka siitä kauan puhutusta säästä.
Se hetki kun linja-autoon on saapumassa ikä-ihminen joka tarvitseekin rollaattorin nostamisessa apua. Kaupunkilaset sekoavat ja tässä vaiheessa parhaat paikat tuijottaa on ulos kaukaisuuteen, lattiaan tai parhaimmassa tapauksessa juuri sillä hetkellä painaa silmät kiinni ja "käydä nukkumaan".
" Pitääkö JUST mun auttaa muka tota vanhusta, ton ei ees kuuluis käyttää julkista liikennettä, kulkis taksilla tai olis himassa" " tää bussikin on jo ainakin minan myöhässä kun toi torvelo tulee tänne" "ja se vielä kävelee noin hitaasti kyytiin" "voi elämä"
Tässä vain muutamia ajatuksia joita olen ottanut kiinni bussin ilmanalasta.
Mutta ai että sitä helpotusta kun bussista pääsee ulos kaiken tämän taistelun ja hirveän " älä luo katsekontaktia tai älä missään tapauksessa puhu vieraalle ihmiselle" hetken jälkeen.
Olen siis tullut ehdottomasti siihen tulokseen että tuossa noin kehä kolmosen eteläpuolella ihmisiin tarttuu semmoinen ihan LIEVÄ minä itse, minä maailman paras, MINÄ asennevamma.
Koska en ole vielä missään muualla suomessa tavannut vastaavanlaista ilmapiiriä. Tämä sama ilmapiiri ja käyttäytyminen toimii kaupoissa, saleilla, harrastuksissa, elokuvateattereissa jne ihmisten ilmoilla.
Onko jollain toisellakin vastaavanlaisia kokemuksia?
Kaiken tämän asennevamma mielipide kirjoituksen jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä että tykkään asua kaupungissa enemmän kun maalla. Täällä on minulle juurikin sitä jotain sykettä ja elämää ympärillä, tapahtumia ja tekemistä, sekä olen ollut onnekas ja ympärilleni on muodostunut mukava ystävien joukkio.
Jos siis minussakin välillä näkyy asennevamma piirteitä niin sen on PAKKO johtua tuosta kehä kolmosen tienoilla tarttuvasta ilmapiiristä/ihmeellisestä muutoksesta ihmisen korvein välissä.
Tosin pyrin kyllä kaikin keinoin pitämään tämän asennevamman poissa minusta.. voi olla että minua pidetäänkin jo aavistuksen mielisairaana: kun kuitenkin tervehdin bussikuskia, autan vanhusta/lastenrattaiden kanssa kulkevaa aikuista oven avaamisessa ja kiitän jumppa ohjaajaa kivasta jumpasta!
 |
| weheartit.com |
